Viime torstai aamuna en olisi arvannut, että illalla elämä olisi aivan erilaista. Kävi siis niin, että illalla sain puhelun ja kuulin jotain mitä en olisi voinut uskoa kuulevani vielä pitkään aikaan. Ansa kissa oli poistunut keskiviikkona luotamme paremmille metsästysmaille.
Meillä oli rehunteko meneillään läheisellä pellolla ja Ansa oli sitten ollut siellä ja jäänyt traktorin alle. Niin nuori kissa ja monta vuotta olisi ollut vielä elettävänä, mutta elämä antaa ja ottaa. Ansa kuitenkin jätti jälkeensä kolme pientä suloista lasta ja kasan ihania muistoja.
Ansa itse oli villikissan pentu ja sillä oli sisko ja veli. Ansa oli kaikkein aroin pennuista, mutta kesyyntyi lopulta ja Ansasta kasvoikin valtavan sosiaalinen ja rohkea kissa. Ansa piti myös ihmisistä ja sitä ei tarvinnutkaan ikinä kutsua montaa kertaa, kun se jo juoksikin jostain luokse. Enään ei Ansa tule luokse vaikka kuinka kutsuisi, mutta muistot onneksi säilyvät aina. Pennuista on myös hieman lohtua vaikka ne eivät ikinä voikaan korvata Ansaa. Ja onhan mulla vielä Tiinakin ja tietysti Viivi. Ansa kuitenkin sai elää mielestäni elämän josta se nautti ja se onkin mulle tärkeintä ja se, että uskon, että Ansa ei joutunut kärsimään vaan menehtyi välittömästi. Ajan kanssa suru kuitenkin helpottaa ja muut lemmikit auttavat jaksamaan. Ansa oli juuri sellainen höpsö pieni kissa jollaista ei ole toista ja se ei ikinä osannut varoa mitään. Muisto Ansasta säilyy aina ja kaikkein ihaninta on, että Ansa lepää nyt metsässä lähellä rakkaan Vili-kissan hautaa, joka myös oli omalaatuinen kissa.
Kauniina päivänä kesäisen
hiljeni sydän läheisen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja rajaton,
lohtuna muistot rakkaat on.
 |
| Viimeinen kuva Ansasta |
